*Polkujuoksuvaellus Kilpisjärveltä Tamokdaleniin, Norjaan (5-8.8.2019)

Arktinen erämaa on nyt vain muutaman juoksuaskeleen päässä. Tällä 4 päivän polkujuoksuvaelluksella pääset juoksemaan polkuja pitkin syvälle Suomen, Ruotsin ja Norjan erämaihin. Pääset nauttimaan ainutlaatuisesta tunteesta, kun kännykkä ilmoittaa ”no connection” ja tämän sijaan saat yhteyden luontoon, minkä tulet aina muistamaan ja mitä jatkossa haluat vain enemmän. Juoksemme poluilla, joita reunustavat Ruotsin ja Norjan terävähuippuiset vuoret, karun, minimalistisen ja kauniin luonnon keskellä.

Polkujuoksuvaelluksella kannamme kaiken tarpeellisen mukanamme: ruuat, vaatteet ja turvallisuusvarusteet. Yövymme erämaatuvissa, mistä löytyvät ruuanlaittoon ja nukkumiseen tarvittavat varusteet. Saattaa ehkä ensi alkuun kuulostaa mahdottomuudelta kantaa kaikki mainitut varusteet repussa ja vielä kyetä juoksemaan! Tämä matka alkaa kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen elokuuta. Pohdimme yhdessä varustusta ja saat kaiken tarvittavan tuen ja vinkit, että reppusi sisältö on mahdollisimman kevyt, mutta kuitenkin tarpeellinen.

Vaelluksen aikana mietimme suunnistusta, turvallisuusasioita, säätä ylhäällä puuttomalla tunturialueella, opit ylittämään jokia turvallisesti, opit retkeilytaitoja ja pääset tutustumaan Suomen, Norjan ja Ruotsin retkeily- ja tupakulttuuriin.  Tämän vaelluksen jälkeen sinulla on hallussa tietotaitoa, mikä mahdollistaa vaikka oman polkujuoksuvaelluksen toteuttamisen.

Vaelluksella etenemme leppoista vauhtia, pysähtelemme ihailemaan maisemia ja nauttimaan luonnosta. Jyrkemmät ja pidemmät mäet kävellään ja tunnelma tavoittelee rennon letkeää retkeilyfiilistä. Kuitenkin jyrkkäprofiiliset maastonmuodot tekevät liikkumisesta haastavaa ja nousumetrejä tulee päivän mittaan useita satoja. Jos kuitenkin omaat perusjuoksukunnon ja juokset noin 15-20km lenkkejä ja lenkeiltä sinulle kertyy myös vertikaalimetrejä, pärjäät hyvin myös vaelluksella. Ilmoittautuessasi vaellukselle, saat samalla aimo annoksen motivaatiota mäkitreeneihin.  

Ajankohta: 5-8.8.2019. Kokoonnumme maanantaina 5.8 klo. 9.00 Kilpisjärven retkeilykeskuksella

Osallistujamäärä: 4-8 henkilöä

Kurssin vetäjä: Jenni Antinaho, koulutettu eräopas. Aloittanut polkujuoksun jo silloin, kun sille ei edes virallista nimeä vielä löytynyt. Polkujuoksussa arvostaa eniten leppoista menoa, luonnosta nauttimista ja uusien, hienojen kohteiden löytämisestä tulevaa riemua, vaikka välistä pitääkin itsensä haastamisesta kovemmilla lenkeillä. Suunnitellut ja tehnyt useita pitkiä vaelluksia erämaihin.

Majoitus ja ruokailu: Majoitumme erämaatuvissa, joista löytyvät puitteet ruuanlaittoon sekä sängyt tyynyineen ja peittoineen. Jokainen osallistuja vastaa omista ruuistaan.

Vaelluksen aikataulu ja ohjelma:

Maanantai 5.8: Kokonaismatka n. 17km, nousumetrit n. 700m. Kokoonnumme Kilpisjärven retkeilykeskuksella klo.9.00. Käymme lävitse vielä viimeisen kerran kaikkien varustuksen, reittisuunnitelman, sään ja muut ajankohtaiset asiat. Syötyämme aikaisen lounaan, matkustamme lyhyen matkaa Norjan puolelle aloituspaikkaamme. Päivän juoksukohteemme on Kuokkimajärven varaustupa, jossa yövymme

Tiistai 6.8: Kokonaismatka n. 25km, nousumetrit n.500m. Päivän reitti- ja sääkatsauksen jälkeen suuntaamme ensin kolmen valtakunnan rajapyykin kautta Norjan puolelle Gappohyttaa kohti. Sieltä matkamme jatkuu Ruotsin puolelle, jossa yövymme Pältsastuganilla. Täällä pääsemme myös pesemään päivän juoksupölyt pois erämaasaunan löylyissä!

Keskiviikko 7.8: Kokonaismatka 15km (+10km), nousumetrit n.400m. Kolmantena päivänä ylitämme taas rajan Norjan puolelle ja suuntamme kohti Rostahyttaa, jossa yövymme. Jos sää on suosiollinen, käymme tuvalta tekemässä vielä extranousun hieman ylemmäs maisemia ihailemaan.

Torstai 8.8: Kokonaismatka n.17km, laskeudumme alas tunturiylängöltä. Vaelluksen viimeisenä päivänä suuntaamme kohti Lille Rostavatn järveä, mistä meillä on paluukuljetus takaisin Kilpisjärvelle. Matkalla kohti Kilpisjärveä pääsemme ihailemaan vielä Norjan vuonoja ja jyrkkiä vuoria.

 Aikaisempi kokemus: Päivämatkat ovat noin 17-25 kilometriä. Korkeuserot ja välistä kivikkoinen polku lisäävät reitin haastavuutta.

Etenemme leppoiseen tahtiin, jyrkemmät ylämäet kävellen. Vaellus on suunnattu ennemminkin leppoista tunnelmaa hakeville, kuin vauhtihirmuille. Nousumetrejä tulee kuitenkin juoksupäivien aikana useita satoja. Vaellukselle osallistuaksesi sinun tulee omata hyvä perusjuoksukunto. Tämä tarkoittaa, että kykenet Suomessa juoksemaan 15-20km lenkkejä peräkkäisinä päivinä ja lenkkisi sisältävät myös nousumetrejä tai sinulla on mäkitreenipäiviä. 

Omat varusteet: Pakolliseen varustukseen kuuluvat juoksuvarusteet, juoksureppu (noin 20l), sauvat, veden- ja tuulenpitävät housut ja takki, hanskat ja päähine, lämmin kerrasto, lämmin taukovaate (esim. ohut untuvatakki), kuivapussi, ea-laukku, hätämajoite, silkkilakana tuvissa yöpymistä varten, juomapullo, ruuat. Suuntaa antava repun paino vaelluksen alussa on noin 5 kiloa. Tähän päästäkseen, mukaan otettavien varusteiden  tulee olla mahdollisimman kevyitä ja ruoka on kuivatussa muodossa.

Kurssin hinta: NOK 4590,-/hlö, sis. alv:n + majoituskulut erämaatuvissa n.1000 NOK. Kurssin hintaan kuuluu opastus kurssin aikana, sekä ennen kurssia, yhteiset turvallisuusvarusteet, hätämajoitteet, sekä kuljetus aloituspaikkaan Kilpisjärveltä sekä kuljetus lopetuspaikasta takaisin Kilpisjärvelle.

Turvalllisuus ja vakuutus: Kaikilla KaruArctic:n vaelluksilla turvallisuus on aina ensisijalla. Tämä taataan huolellisella etukäteissuunnittelulla ja vaelluksen aikana jatkuvalla seurannalla. Ilmoittautuessasi vaellukselle on kuitenkin hyvä tiedostaa, että vaikka pyrimme minimoimaan riskit, niitä aina tämän tyyppiseen toimintaan liittyy. Osallistujia ei ole vakuutettu vaelluksen ajaksi, joten kaikkien tulee huolehtia omasta, henkilökohtaisesta vakuutuksesta.

Vaelluksella noudatetaan Karu Arctic:n Matkaehtoja. Luethan ne lävitse ennen ilmoittautumista. Ilmoittautumisellasi vahvistat hyväksyväsi matkaehdot

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: info (at) karuarctic.com. Viimeinen ilmoittautumispäivä 15.6.19