*Kolmen Valtakunnan Ruskavaellus (9-14.9.2019)

Syyskuussa ensimmäisten yöpakkasten siivittämänä alkaa pohjoisessa Ruska. Lehtipuut ja maakasvit muuttavat väriään hehkuvan punaiseen ja keltaiseen valmistautuessaan tulevaan talveen. Päivät ovat monesti edelleen lämpimiä auringon vaikutuksesta ja öisin taivaalla saattavat loimuta ensimmäiset revontulet. Tämä on pohjoisessa parasta vaellusaikaa!

Tällä vaelluksella pääset tutustumaan sekä Suomen, Ruotsin, että Norjan vaellusmaastoihin, saat oppia maiden erilaisesta vaelluskulttuurista, reittimerkinnöistä, autiotupien käytännöistä ja jokamiehen oikeuksista. Samalla kun opit lisää perusretkeilytaidoista puurajan yläpuolisessa maastossa, vaeltamaan ja navigoimaan polkujen ulkopuolella, majoittumaan puurajan yläpuolella ja ylittämään vesistöjä.

Vaellamme Kolmen Valtakunnan Vaelluksella yhteensä noin 80 kilometriä Ruotsin puolella sijaitsevan Pältsan tunturin maastoissa. Kuuden päivän aikana astelemme useaan otteeseen maasta toiseen, nauttien laaksojen ympärillä yli kilometriin kohoavien tuntureiden huikeista maisemista, puurajan yläpuolisesta avaruudesta sekä erämaan täydellisestä rauhasta ja hiljaisuudesta. Pääsemme myös testaamaan millaiset ovat ruotsalaisen erämaasaunan löylyt.

Ajankohta: Tulossa taas kesällä 2020, ajankohta päivittyy myöhemmin. Kokoonnumme maanantaina 9.9 Kilpisjärven Retkeilykeskuksella klo.10.00. Lauantaina 14.9 olemme takaisin Retkeilykeskuksella puolen päivän jälkeen.

Vaelluksen vetäjä: Jenni Antinaho, eräopas. Kolunnut pitkin ja poikin pohjoisen erämaita pidemmillä ja lyhyemmillä vaelluksillaan kaikki lomansa ja vapaansa viimeisen vuosikymmenen ajan. Saanut pohjoisen pureman jo lapsena, siellä vanhempiensa kanssa retkeillessään. Motto: Koti on siellä, minne illalla telttani pystytän. Viimeisimpien vuosien aikana koti on vaihtunut tiuhaan, telttaöitä kun on kertynyt reilusti yli sata per vuosi.

Osallistujamäärä: 4 – 8 henkilöä

Opastuskieli: Suomi ja englanti

Majoitus: Omissa teltoissa

Aikaisempi kokemus: Päivämatkat ovat noin 10-20 kilometrin  välillä. Maasto on paikoitellen haastavahkoa kivikkoisuuden ja nousumetrien osalta. Vaellukselle lähtijän tulisi kyetä etenemään ko. päivämatkoja kantaen mukanaan rinkassa kaikki tarvitsemansa varusteet ja ruuat.

Oma varustus: Retkeilyvarusteet. Yöpyminen omassa teltassa (teltan tulee kestää avotunturin tuulisia olosuhteita), omat ruuat tehdään retkikeittimellä. Suositellaan vaellussauvan/-sauvojen mukaan ottamista. Vesistöjen ylityksissä puuttomalla tunturialueella nämä ovat ehdottomat, sekä helpottavat myös mäkisessä maastossa etenemistä.

Alustava reittisuunnitelma, lopullinen määräytyy sääolosuhteiden mukaan.

Ensimmäisenä päivänä siirrymme yhteiskuljetuksella Kilpisjärveltä tovin matkaa Norjan puolelle, mistä vaelluksemme alkaa. Vaellamme Goldahyttanin ohitse, jonka jälkeen pystytämme teltat ensimmäiseksi yöksi

Toisena päivänä jatkamme kohti Norjan puolella olevaa Gappohyttaa, jossa pääsemme kurkistamaan, mitä norjalainen tupakulttuuri oikein on. Tuvan jälkeen siirrymme Ruotsin puolelle yöpymään.

Kolmantena päivänä nousemme yli tuhanteen metriin Isdalenin laaksoa kulkiessamme. Tämä on pisin päivämme, kilometrejä kertyy parisenkymmentä. Päivän päätteeksi pääsemme testaamaan ruotsalaista erämaasaunaa sekä tutustumaan tarkemmin länsinaapurimme tupakulttuuriin, kun pystytämme telttamme Pältsastuganin pihapiiriin.

Neljäntenä päivänä kuljemme Duoibalin laaksoa pitkin kohti Kuohkimajärven autiotupaa, vierailemme kolmen valtakunnan rahapyykillä ja yövymme Kuohkimajärven tuvan pihapiirissä teltoissa ja tutustumme suomalaiseen tupakulttuuriin. 

Viimeisenä päivänä vaellamme Mallan luonnonpuiston lävitse takaisin Kilpisjärvelle.

Vaelluksen hinta: 5190nok/hlö. Hinta sisältää opastuksen. Kimppakyydillä tai julkisilla tuleville -10% alennus.

Tämän lisäksi tulee maksettavaksi Pältsatuvan sauna-/telttamaksu. Tämä on Suomen ladun/STF:n jäseniltä 150kr/hlö ja ei-jäseniltä 250kr/hlö.

Vaelluksella noudatetaan Karu Arctic:n Matkaehtoja. Luethan ne lävitse ennen ilmoittautumista. Ilmoittautumisellasi vahvistat hyväksyväsi matkaehdot.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: info (at) karuarctic.com. Viimeinen ilmoittautumispäivä 9.8.19

 

Peseytyminen kohtalaisen raikkaassa tunturijärvessä viilentää mahdollisena eteensattuvana kuumana vaelluspäivänä Isdalenin laaksossa

Matkustus Kilpisjärvelle: Kilpisjärvelle pääset suoraan bussilla Rovaniemeltä (www.matkahuolto.fi), jonne pääset junalla (www.vr.fi) tai lentäen. Osallistujien kesken perustetaan myös tapahtumasivu facebookiin, mahdollisia kimppakyytejä ajatellen, jolloin saat halutessasi matkakustannukset, sekä matkoista aiheutuvan hiilijalanjälkesi pienemmäksi.