4-7.9.2023
Syyskuussa päivän lyhentyessä ja ensimmäisten yöpakkasten myötä alkaa ruska. Lehtipuut ja maakasvit muuttavat väriään hehkuvan punaiseen ja keltaiseen valmistautuessaan tulevaan talveen. Päivät ovat monesti edelleen lämpimiä auringon vaikutuksesta ja öisin taivaalla saattavat loimuta ensimmäiset revontulet. Tämä on pohjoisessa parasta vaellusaikaa!
Tämä vaellus on sinulle joka olet aloittelija tai syystä tai toisesta haluat vaelluksen lyhyillä päivämatkoilla. Vaellamme neljän päivän aikana noin 30 kilometriä, jotka kulkevat todella hienoissa tunturiylänkö maisemissa. Maasto on paikoin myös mäkistä sekä kivikkoista eli tämä tuo kuitenkin pienen haastelisän vaellukselle. Päivien aikana kuljemme sekä Norjan, Ruotsin, että Suomen maastoissa. Pääsemme nauttimaan laaksojen ympärillä yli kilometriin kohoavien tuntureiden huikeista maisemista, puurajan yläpuolisesta avaruudesta sekä erämaan rauhasta ja hiljaisuudesta, kun suurimmat vaellusmassat ovat Kilpisjärven kylän toisella puolella, Haltin maastoissa 😉 Vaelluksen tarkoitus ei siis ole haalia kilometrejä vaan kokemuksia ja nauttia kauniista ruskasta ja luonnosta ympärillä ja ehkäpä tehdä vielä illalla leiristä pieni tutkimusmatka lähi ympäristöön.
Tällä vaelluksella pääset tutustumaan sekä Suomen, Ruotsin, että Norjan vaellusmaastoihin, saat oppia maiden erilaisesta vaelluskulttuurista, reittimerkinnöistä, autiotupien käytännöistä ja jokamiehen oikeuksista. Samalla kun opit lisää perusretkeilytaidoista puurajan yläpuolisessa maastossa sekä majoittumaan puurajan yläpuolella.





Ajankohta: 4-7.9.2023. Kokoonnumme maanantaina 4.9 Kilpisjärven Retkeilykeskuksella klo.9.00, josta otamme Malla-laivan järven toiselle puolelle, josta aloitamme vaelluksemme. Torstaina 7.9 päätämme vaelluksen Norjan puolelle, muutamia kymmeniä kilometrejä rajan jälkeen ja olemme takaisin Retkeilykeskuksella iltapäivästä.
Vaelluksen vetäjä: Jenni Antinaho, eräopas. Kolunnut pitkin ja poikin pohjoisen erämaita pidemmillä ja lyhyemmillä vaelluksillaan kaikki lomansa ja vapaansa viimeisten vuosikymmenien ajan. Saanut pohjoisen pureman jo lapsena, siellä vanhempiensa kanssa retkeillessään. Purema kävi niin voimakkaaksi, että nykyään koti löytyy Pohjois-Norjasta, vuonojen ja vuorten keskeltä
Osallistujamäärä: 4 – 8 henkilöä. Pienellä osallistujamäärällä luomme rauhallisen vaelluksen, jossa mahdollistetaan paremmin luonnosta nauttiminen
Majoitus: Omissa teltoissa. Teltan tulee olla avotunturimaastoon soveltuva. Ellei sinulla ole omaa, ota yhteyttä, niin saat vinkkejä vuokraajista
Aikaisempi kokemus: Päivämatkat ovat maksimissaan 10 kilometriä. Maasto on paikoitellen haastavaa kivikkoisuuden ja nousumetrien osalta. Vaellukselle lähtijän tulisi kyetä etenemään ko. päivämatkoja kantaen mukanaan rinkassa kaikki tarvitsemansa varusteet ja ruuat. Aikaisempi retkeilykokemus ko. päivämatkoista sekä yöpyminen teltassa on välttämätön tällä vaelluksella.
Oma varustus: Retkeilyvarusteet. Yöpyminen omassa teltassa (teltan tulee kestää avotunturin tuulisia olosuhteita), omat ruuat tehdään retkikeittimellä. Vaellussauvan/-sauvat, vesistöjen ylityksissä puuttomalla tunturialueella nämä ovat ehdottomat, sekä helpottavat myös mäkisessä maastossa etenemistä. Ennen retkeä saat vinkkejä siihen, miten kevennät rinkan painoa, ilman kukkaron painon keventämistä.
Vaelluksen hinta: 3590nok/hlö + Mallalaivan maksu
Vaelluksella noudatetaan Karu Arctic:n Matkaehtoja. Luethan ne lävitse ennen ilmoittautumista. Ilmoittautumisellasi vahvistat hyväksyväsi matkaehdot.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen: info (at) karuarctic.com. Viimeinen ilmoittautumispäivä 15.6.2023.
Matkustus Kilpisjärvelle: Kilpisjärvelle pääset suoraan bussilla Rovaniemeltä (www.matkahuolto.fi), jonne pääset junalla (www.vr.fi) tai lentäen. Osallistujien kesken perustetaan myös tapahtumasivu facebookiin, mahdollisia kimppakyytejä sekä ennen ja jälkeen vaelluksen majoituksia ajatellen, jolloin saat halutessasi matkakustannukset, sekä matkoista aiheutuvan hiilijalanjälkesi pienemmäksi.
Tervetuloa mukaan! 🙂